perjantai 3. lokakuuta 2025

Remington XR1500 Ultimate Series RX5 -kotiparturi unboxaus ja testi

Kannattaako ostaa? Remington XR1500 Ultimate Series arvostelu

Olen siis vanha, siis todella vanha (50+) mutta mieli yhä nuori, ja en pidä peilikuvastani yhtään josta takaisin katsoo vanha kaljuuntuva äijä, oma mieli on yhä jossain teinivuosissa ja hiukset alkoi lähteä kymmenisen vuotta sitten.

Kärpästen kiitorata ei näytä mitenkään tyhmältä muiden päässä mutta omaan päähän en vaan ole tottunut ja olen vetänyt jollain trimmereillä ja höylillä hiukset pois, ostin joskus mm. Kaljuhöylä ATX Razor Originalin mikä onkin ihan ok mutta koen höyläämisen ärsyttäväksi.

Omassa päässäni koen itseni "tyylikkäämpänä" kaljuna kuin että kärpästen kiitorata häikäisee vastaantulijoita. Yksi kaveri alkoi menettää hiuksiaan jo ennen 3- kymppiä ja se oli hälle paha paikka, ittellä siis alkoi 4- kympin jälkeen joskus, ensin ajattelin että "korkea otsa" tms kun näytti lähtevän 😂

Remington XR1500 Ultimate Series RX5 -kotiparturi unboxaus ja testi

 

Ultimate Series RX5 hiustenleikkuri

Lähteenä heidän kotisivut 

Siisti, sileä kalju. Leikkaa hiuksesi nopeasti viiden pyörivän kaksoisterän avulla. 50 minuutin ajoaika mahdollistaa saavuttamaan halutun lopputuloksen ilman kiirettä. Hiustenleikkurin terät leikkaavat hyvin läheltä ihoa, jotta saisit mahdollisimman sileän lopputuloksen.

Ominaisuudet

  • Viisi pyörivää kaksoisterää leikkaa hiuksesi nopeasti, jopa kahdessa minuuttissa
  • Leikkaa läheltä ihoa jättäen hiuksen jopa 0,2 mm pituiseksi
  • Leikatuille hiuksille tarkoitettu säiliö on helppo puhdistaa
  • Jopa 50 minuuttia ajoaikaa kahden tunnin latauksella
  • Vedenpitävä
  • Hiustenleikkurissa on joustava kaula ja terät
  • Mukana tarkkuustrimmeri
  • LED-näyttö
  • Säilytyspussi
  • 2 vuoden takuu + 1 lisävuosi rekisteröitymällä

 Videoarvostelu

                                                        Tein lyhyen videonkin Youtubeen

Tuossa videolla on unboxaus ja pikatesti, täytyy sanoa että olen positiivisesti yllättynyt kuinka hyvää jälkeä tuolla sai aikaan, melkein kuin höylällä olisi ajanut, aikaa vei ensitestillä noin 4 minuuttia hiestä pikkaisen nihkeään kaljuun jossa oli trimmerillä jäänyt sänki.

Leikkaamaton vs leikattu vertailu
Leikkaamaton vasemmalla ja leikattu oikealla Remington XR1500 leikkurilla


Karheutta tuntuu kun vastakarvaan koittaa mutta muuten olen kyllä todella tyytyväinen ja tämä ei ole maksettu mainos 😁Voin omasta puolesta suositella etenkin tuolla 39,95€ tarjoushinnalla  mikä yhä kirjoitushetkellä (3.10.2025) on voimassa. Normihinta on jossain 7- kympin kieppeillä.

Remington XR1500 alekoodi Kärkkäiselle
Kärkkäisen tilauksiin ilmainen toimitus sikapäivien ajan (14.10.2025 saakka) koodilla SP25KL15

 

- Kotisivu

- Iotekin foorumi (missä myös käyttökokemuksia)



lauantai 22. maaliskuuta 2025

Octagon SF8008 Combo – Monipuolinen 4K UHD -vastaanotin satelliitti- ja antenniverkkoon

Octagon SF8008 Combo

Pistin tilaukseen Octagon SF8008 Combo digiboksin Saksan Amazonista koska yli 10 vuotta vanhassa sotaratsussa VU+ Ultimo digiboksissa ei ole T2 virittimiä antenniverkkoon ja koska suomessa lopetetaan sd- kanavat (Yle 31.3.2025 ja muut 30.6.2025) ja siirrytään pelkkiin hd- kanaviin. Octagon SF8008 Combo 4K UHD -laite tukee sekä satelliitti- (DVB-S2X) että antenni-/kaapeliverkkoa (DVB-T2/C). 

Octagon SF8008 Combo -vastaanotin edestä ja takaa
Octagon SF8008 Combo -vastaanotin edestä ja takaa 

Octagon SF8008 Combo -kaukosäädin edestä ja takaa
Octagon SF8008 Combo -kaukosäädin edestä ja takaa


Sisältöluettelo:

  •  Octagon SF8008 Combo
  •  (24.3.25) Laitteen saapuminen
  •  (26.3.25) Alkuvalmistelut
  • Käyttöönotto 
  • Tallennus
  • Sopiiko laite aloittelijoille?
  • IPTV
  • Johtopäätös
  • (2.5.25) Kiintolevyn vaihto
  • (7.8.25) Ukkonen
  • (22.8.25) Deltaco MAP-GD29U3 kotelon saapuminen

Octagon SF8008 Combo on monipuolinen 4K UHD -vastaanotin, joka yhdistää satelliitti- ja maanpäällisen/kaapelitelevision vastaanoton yhteen laitteeseen. Alla on yhteenveto laitteen keskeisistä ominaisuuksista ja teknisistä tiedoista:​

1. Pääominaisuudet

  • Käyttöjärjestelmä: Enigma2 Linux OS.

  • Prosessori: Hisilicon Hi3798MV200 Huawei, neliytiminen 64-bittinen (4 x 1,6 GHz) 15 000 DMIPS.

  • Muisti:

    • RAM: 1 GB DDR4.

    • Flash-muisti: 8 GB eMMC.

  • Vastaanotin:

    • DVB-S2X -satelliittiviritin.

    • DVB-C/T2 -kaapeli/terrestiaaliviritin.

  • Liitettävyys:

 

 

keskiviikko 19. maaliskuuta 2025

FatSecret- kalorilaskuri: Helppo opas aloittelijoille

 

FatSecret- kalorilaskuri

Opi käyttämään ilmaista FatSecret-kalorilaskuria tehokkaasti! Tämä opas auttaa sinua seuraamaan kaloreita, makroravinteita ja ruokapäiväkirjaa helposti, olitpa sitten painonpudottaja, lihasmassan kasvattaja tai hyvinvointia tavoittelevat.

Tällä on helppo suomeksi seurata ruokatottumuksiasi, esim. tsekata makroja ja kaloreita tai vaan seurata syömisiään jos esimerkiksi on jotain vatsanväänteitä yms. niin voi miettiä mistä ruoka- aineesta voisi johtua. Vastaava ohjelma on MyFitnessPal josta myös opas tällä sivulla.

Sisällysluettelo

  1. FatSecret- kalorilaskuri
  2. FatSecret-kalorilaskurin asentaminen
  3. Fatsecret Asetukset
  4. Ruokien lisääminen
  5. Viivakoodin skannaus
  6. Aterian luominen
  7. Tietojen tallennus talteen
  8. Mitä maksullinen versio maksaa?
  9. Toimiiko tässä harjoitukset
  10. Selainkäyttö pc: llä

FatSecret-kalorilaskurin asentaminen

Koska ihmiset käyttää paljon puhelintaan tällaisiin niin tämä käyttöönotto opas perustuu Android sovellukseen, tämä on saatavilla myös omenalaitteille jonka käyttöönotto samanlainen. Fatsecret kalori/makrolaskuria voi käyttää myös selaimella mikä on itselleni pakollista.

Samankaltaisia ohjelmia on mm. englanninkielinen MyFitnessPal jota pystyy käyttämään myös selaimella, opas löytyy täältä ja Yazio jonka saa suomenkieliseksi muttei ole selainversiota ja on näköjään maksullinenkin nykyään.

Muokkaus. on ilmainen sovellus sittenkin Yazio yhä mutta ilmaisversio toimii mainoksilla, testasin ensin virheellisesti heidän nettisivun kautta joka ilmoittaa että "7-Day Free Trial €0.00, 12 months of YAZIO PRO €59.90" mutta Play- kaupassa kuvauksessa ilmoitetaan että ilmainen. Muokkaus 2. Koitin asentaa luuriin Yazion ja koko ajan tyrkyttää Pro- versiota, niin ettei takaisin päin pääse ja pakko aloittaa alusta, ruokia pystyi lisäämään mutta käytännössä tehty ilmaisversio käyttökelvottomaksi.





perjantai 10. tammikuuta 2025

Miten vahvistaa omaa immuniteettia?



 Immuniteetin vahvistaminen

 Intro

Paljon on erilaista tietoa internet pullollaan että miten vahvistaa omaa immuniteettia ja mikä on terveellistä ja mikä vaarallista. THL Suomessa väittää että vaivaiset 10 µg tärkeää D- vitamiinia olisi aikuiselle riittävä päiväsaanti mikä on täysin naurettava määrä ja on lääkeyhtiöiden sponsoroima juttu, parannettu potilas on menetetty asiakas, tämä on todella valitettavaa. Eli ei kannata suoraan uskoa noihin käypähoito suosituksiin vaan selvitellä itse vaikka ihmisten kokemuksista, Facebookin Karnivorit- ryhmää kannattaa lukea, sen ylläpitäjä on esimerkiksi ollut jo vuosia karnivori ruokavaliolla ja päässyt lääkkeistä eroon, tässä Youtube- linkki.

D-vitamiinia auringolla ja kirjaimilla

D-vitamiinia auringolla ja kirjaimilla. Kuva clubfoto.


Lääkäri Antti Heikkilä puhui aikanaan vähähiilarittoman ruokavalion puolesta sekä on kirjoittanut mm. kirjan "Lääkkeetön elämä" mihin kaikkien tulisi pyrkiä. Suosittelen lukemaan noita Heikkilän blogeja.

Lainaus Anttiauttaa.fi- sivulta:

Hän päätyi kliinisen kokemuksensa pohjalta näkemykseen, että valtaosa sairauksista, joita hoidetaan
lääkkeillä, hoituu elämäntapamuutoksella, mikä on todellinen ilosanoma.

"Valikoima raakaa liharuokaa , kypsentämätön naudanlihapihvi, jauhelihapihvi, sydän, maksa ja kananjalat mustalla kivitaustalla ylhäältä." Kuva thesomegirl, istockphoto.com.


 


Oma kokemus

Antti Heikkilä avasi minun silmäni joskus 90- luvulla, pistiköhän mun velipoika linkin D-vitamiinista, silloin ei Suomessa saanut ostettua vahvaa 100µg D-vitamiinia, tilasin sitten iHerb kaupasta ulkomailta öljykapseleita.

 NOW Foods, Vitamin D-3, High Potency, 10,000 IU, 240 Softgels

 

maanantai 30. joulukuuta 2024

Virustarkastus yleisopas 2025

Alla on helposti luettava tietotekniikkaopas aloittelijoille, joka kertoo, mitä tehdä, jos tietokoneeseen tulee virus. Opas sisältää vaiheittaiset ohjeet ja kuvien viitteet. Youtubessa lyhyt video ohje.

Tietokoneeseen tuli virus: Mitä tehdä?

Virukset voivat tehdä tietokoneesta hitaamman, aiheuttaa omituisia virheitä tai vaarantaa henkilökohtaiset tietosi. Älä hätäänny – seuraa näitä vaiheita poistaaksesi viruksen ja suojataksesi tietokoneesi jatkossa.


1. Erota tietokone verkosta

Ensimmäinen askel on katkaista internet-yhteys. Tämä estää virusta leviämästä ja vähentää tietojen varastamisen riskiä.

  • Wi-Fi-yhteys: Klikkaa tehtäväpalkin oikeassa alakulmassa olevaa Wi-Fi-kuvaketta ja valitse Katkaise yhteys.
  • Ethernet-kaapeli: Irrota kaapeli tietokoneesta.

[KUVA]: Näytä Wi-Fi-kuvake ja painike ”Katkaise yhteys”.

Kuva Windows 11 oikealta alalaidalta
Kuva Windows 11 oikealta alalaidalta

keskiviikko 19. heinäkuuta 2023

MyFitnessPal, kalorilaskuri opas

Minulla alkoi joskus 2014 kieppeillä tulla mahaoireita jotka osoittautuivat laktoosi oireiksi, taisi johtua silloisesta käyttämästäni pluttanasta eli rasvattomasta maidosta. Sovellusta voi käyttää myös muuhunkin kuin ruokaseurantaan kuten kalori- ja makrolaskuriin.

Mietin oireissani että pitää alkaa seuraamaan mitä suuhuni pistän ja löysin tämän ruokapäiväkirja sovelluksen MyFitnessPal. Tätä voi käyttää hyvin ihan ilmaisversiolla, premiumilla saa kaikki ominaisuudet käyttöön, hinta 49.99€/ vuosi tai 9,99€/kk. 

On yhä käytössä kun tullut tavaksi lisätä kaikki ateriat sinne, tiliin on lisätty myös Garmin tili jotka synkkaa treenit ja kalorit keskenään, on toiminut hienosti.

Tätä voi käyttää pc: n selaimella ja luurin sovelluksella mikä itselle oli tärkeää. Ei ole suomenkielinen vielä. Tällä MFP: llä ja Fatsecretillä saa tiedot tulostettua vaikka pdf tiedostoksi talteen.

Samanlainen suomenkielinen sovellus on Fatsecret millä sama toiminta periaate, olen testaillut tätäkin ja vaikuttaa hyvältä, tästäkin tehty opas. Myös Yaziota testasin mutta sillä ei ole selainversiota lainkaan mikä itselle on pakollinen.

MyFitnessPal on terveys- ja ravitsemussovellus ja päiväsuunnittelija
MyFitnessPal on terveys- ja ravitsemussovellus ja päiväsuunnittelija, jonka avulla voit oppia tottumuksistasi, nähdä kuinka syöt.


Tietoa sovelluksesta

Seuraa edistymistäsi kohti ravintoa, kuntoa, painonpudotusta ja vesitavoitteitasi MyFitnessPalin avulla.

Tämä all-in-one ruokaseuranta, kalorilaskuri, ajoittaisen paaston seurantalaite, makroseuranta ja kuntoseuranta on kuin ravintovalmentaja, ateriasuunnittelija ja ruokapäiväkirja mukanasi joka päivä.

MyFitnessPal ei ole toinen rajoittava ruokavaliotrendi. Tämä on terveys- ja ravitsemussovellus ja päiväsuunnittelija, jonka avulla voit oppia tottumuksistasi, nähdä kuinka syöt, tehdä älykkäämpiä ruokavalintoja, löytää motivaatiota ja tukea sekä saavuttaa terveystavoitteesi. Lähde.

Opas alkaa

1) luodaan tili

Ensin pitää luoda ilmainen tili, tässä oppaassa tehdään tili kännykällä mutta yhtä hyvin se pätee selaimellekin, hae sovellus iOS tai Android kaupasta ja asenna se tai mene selaimella Myfitnesspal.com.

Seuraavaksi pitää antaa tietoja itsestäsi kuten ikä, paino, pituus, aktiivisuus jne.

perjantai 14. huhtikuuta 2023

Nielupaise ja nielurisaleikkaus

On keskiviikko 29.3.2023 aamu ja herään kurkku hieman kipeänä, en sitä sen koommin siinä ajatellut vaan aloin keittämään kahvia normaalisti, olin eilen 28. tiistaina käynyt vaan Prismassa äänestämässä ja samalla kaupassa.

 Siinä sitten kurkun vasemmalta puolelta alkoi toispuoleinen kipu yltymään kovaksi ja ei aikaakaan kun joutui käymään lääkekaapilla ottamassa buranaa (400mg), kipu ei poistunut yhdellä ja kahdellakin tabulla kipu oli kovaa, ajattelin että kyllä tämä ohi menee itsestään, kurkussa ei näkynyt mitään kummempaa, kipu alkoi olemaan allaolevan kipuasteikon mukaan 9 luokkaa kun asteikko 1-10.

Tein Omaolon kautta oirearvion ja sen mukaan pitäisi ottaa välittömästi yhteys päivystykseen, tässä vaiheessa olin jo diagnisoinut oireiden perusteella itselleni nielupaiseen vaikkei paisetta näkynytkään.


Kuvakaappaus Terveyskirjasto.fi sivulta

 

Tyksin virallinen kipuasteikko

Olin jo matkalla päivystykseen kun kipulääkkeet alkoi sen verran auttamaan että päätin soittaa ja peruuttaa ajanvarauksen, päätin kokeilla jos menee itsestään ohi vielä seuraavan päivän.

Perjantai aamuna tein oirearvion taas ja sain ajan klo. 11 hengitystieinfektiovastaanotolle:

Hei, Tule arvioon hengitystieinfektiovastaanotolle tänään klo.11.00

Siellä otettiin näyte kurkusta ja mitattiin tulehdusarvot mitkä oli 54 kun viitearvot 8 kieppeillä, sanottiin että näyte valmistuu vasta sunnuntaiksi.

Siitä kotiin kipulääkkeiden voimalla (joita piti ottaa 3 että kipu hellittää) kotiin mutta pe-la yönä soitin yöpäivystykseen koska nyt kurkku oli turvonnut muodottomaksi sekä leuan alta oli turvonnut vasemmalta puolelta, puhelimessa sanottiin että mene omaan paikalliseen päivytykseen kun aukeaa, näin tein ja pääsin onneksi nopeasti sisään, siellä nuori mieslääkäri nopeasti totesi kurkkupaise epäilyksi, mittasi tulehdusarvot jotka oli noussut 160 ja pisti lähetteen Tyksiin.

Tyksiin Turkuun

keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Tee-se-itse-valkokangas (DIY) 147" cinemascope screen

Pääsin muuttamaan isompaan asuntoon, 72 m2 ja nyt on tilaa väsätä leffoille pyhitetty huone kokonaan, huoneen mitat on k 260, l 380 ja s 425, tilasin verkkiksen outletista BenQ TK850 DLP 4K UHD -kotiteatteriprojektori hintaan 769,90€ kun normaali hinta on 1599€

 

BenQ TK850 DLP 4K UHD -kotiteatteriprojektori


Heittosuhde: 1.13 - 1.47 (100” @ 3.32m) eli saa 345 cm leveän cinemascope (2.39:1) kuvasuhteeseen kuvan eli tuumissa 147", normi 16:9 kuva katsotaan vanhalta Xiaomi Mi Laser 150 ust tykiltä millä saa 116" kuvaa. Täällä hyvä laskuri.

Päätin tilata lycraa taas, mustaa pohjalle ja valkoista päälle, tällä kertaa päätin kokeilla niitata kankaan suoraan seinään rakentamatta kehikkoa, tämä onnistui varsin hyvin, samalla periaatteella kuin kehikkoonkin eli pieni venytys joka niitille, pari korjausliikettä piti tehdä.


Pohjalle nitojalla mustaa lycra kangasta

Päälle valkoista lycraa

Tilasin Kangastukusta tarjouksessa olevaa pimennyskangasta 12 metriä.


Mittailua, seinät on suoria kun vatupassikin näyttää suoralta.

torstai 14. heinäkuuta 2022

Karnivoriruokavalio kokeilu 2022

Törmäsin tuollaiseen Karnivoriruokavalioon (carnivore), taisi olla Joe Roganin podcastissa missä ex Ufc ottelija Chad Mendes puheli että on päässyt psoriasiksestaan kyseisellä ruokavaliolla. Antti Heikkilän juttu rasvamaksasta missä perustelua ja tietoa ruoka- ja lääketeollisuuden ahneudesta.
Mitä karnivorilla saa syödä?
Kuva Saalistaja.fi sivulta
Muokkaus 14.6.2023: aloitan karnivorikokeilun taas, 
lisään tämän artikkelin jatkeeksi otsikolla 

Lainaus Saalistaja.fi sivulta:

Perussääntö on: syö lihaa aina kun on nälkä, lopeta kun olet kylläinen.

Tämä soveltuu lähes tilanteeseen kuin tilanteeseen:
En laihdu / Vatsani oireilee / Mitä teen treeniaikatauluni suhteen? / Pitäisikö paastota? / Kuinka paljon hiilihydraattia? / Mihin aikaan pitäisi syödä? / Kuinka paljon pitää syödä? Vastaus on aina: Syö lihaa aina kun on nälkä, lopeta kun olet kylläinen.

Ex Ufc ottelija Chad Mendes puheli että on päässyt psoriasiksestaan karnivori ruokavaliolla.

Tässä Joe on kokeillut sitä 10 päivää ja puhuu kokemuksistaan.


Päätin että kokeilen myös sitä, suurin syy itselle on painonpudotus vaikken suoranainen läski olekkaan, sellainen laihaläski. 

Olen syönyt hiilarit kuten leivät pois, löytyy ainoastaan tomaattia, kurkkua ja punaista täysmaitoa mitä pistän kahvin joukkoon lorauksen kunnes loppuu, sitten sen jälkeen varmaan bulletproof kahvia eli mct- öljyä ja voita maidon tilalle.

Ja kun loma on päällä ni olen varautunut tohonkin mahdolliseen ongelmaan minkä Joe Rogan mainitsee 😁:
 

maanantai 30. toukokuuta 2022

VIOFO A129 Plus Duo autokamera

Pistin tilaukseen VIOFO A129 Plus Duo autokameran, aikaisempi kamera on Yi Mirror taustapeilikamera mikä toimii yhä hyvin, käytän sitä pääasiassa peruutuskamerana. Nyt sen kaveriksi tulee tämä Viofo A129 jossa on parking mode

Lisäys eli kaikki videot lisätään Youtube soittolistalle.

71-XQe-Cw-Y-JL-AC-SL1500



Screenshot-2022-05-26-at-16-06-02-A129-Plus-Duo-Dual-Channel-Dash-Cam-Front-2-K-1440-P-Rear-1080-P-5


Tilaukset missä mm. VIOFO HK3 Acc Hardwire Kit että saa tuon parking moden toimimaan. Muistikorttina 2 kpl SanDisk High Endurance MicroSD Card 128 GB.

Screenshot-2022-05-30-at-20-25-08-Your-Orders

Koitin etsiä manuaalista ja netistä millainen sulake C1 Citikassa on, en löytänyt niin otin irti ja näytti olevan ATS eli Motonetissä mini-laattasulake.

Whats-App-Image-2022-05-26-at-21-14-52

Ostin pari ryöstäjää ja 5 ampeerin sulakkeita, youtubevideoita katselemalla selvisi että tuon kokoinen sulake riittää mainiosti tälle kameralle.

torstai 21. lokakuuta 2021

ICE Vahtikoira android- puhelin sovellus

Uusi opas pitkään aikaan, ICE Vahtikoira android sovellus, on ilmainen ja osaa hälyyttää jos sinun tai läheisen puhelin ei ole liikkunut määrättyyn aikaan, minä olen asettanut niin että 48 tunnin päästä lähtee tekstiviesti broidille.

 
ICE Vahtikoira info (lainaus ohjelman kotisivulta)

"Oletko paljon yksin? Oletko miettinyt mitä tapahtuu jos sinulle sattuu jotakin vakavaa etkä itse voi soittaa apua?

ICE Vahtikoira on älypuhelimeen ladattava sovellus, joka tekee hälytyksen (tekstiviesti ja/tai soitto) läheisille tai ystäville (max 3 kpl) jos puhelin ei liiku määrättynä aikana. Tekstiviestiin lisätään sijaintikoordinaatit, jos se sallitaan.

Siinä on myös paljon muita turvallisuutta lisääviä ominaisuuksia:

    - yksin liikkeellä ollessa (marjassa, kalassa, metsällä, vaeltamassa,...) lyhyempi valvonta-aika

    - pelottavissa paikoissa liikuttaesssa turvallisuutta lisääviä ominaisuuksia

    - kotipaikan valvonta (muistisairaat)

    - etäohjaus, myös sijainnin kysely (jos sallitaan)

    - langattoman painonapin (Flic) käyttäminen, esim turvapuhelu, ovikytkin, hälytysääni,...

    - ICE numero näkyvissä kännykän ilmoituksissa, myös soitto ICE numeroon mahdollista suoraan ilmoituksista vaikka puhelin lukittuna. Lisäksi uudemmissa android versioissa voi lisätä kaksi muuta ilmoitusta joissa voi käyttää värejä ja lihavointia, esimerkiksi sairauksista ja toimintaohjeita jotka näkyvät auttajille vaikka puhelin on lukittuna."